Olen
Sakari Rintamäki.
Suomi on maailman onnellisin kansa. Yhtenä
tämän kunniamaininnan saavuttamisen kriteereistä on olla maa,
jossa on ei ole korruptiota.
Valitettavasti tämä ei ole totta.
Korruptio on piilossa yhteiskunnan rakenteissa.
Tämä sivusto
tulee antamaan siihen todisteet.
Runkona
tälle sivustolle on kertomus, jota suomessa ei saisi olla
Olemme vaimoni Eeva-Liisan kanssa saaneet kokea suomalaisen
yhteiskunnan piilossa olevan korruption.
Olen toimialallamme
ollut suuri ja pitkäaikainen työnantaja. Poikani loukkaantui
työtapaturmassa. Hänellä ei ollutkaan vakuutusturvaa, vaikka olin
hänet tapaturman varalta vakuuttanut. Aloitin taistelun hänen ja
myös muiden hänen kaltaisten vammautuneiden puolesta. Julkaisin
nettisivut: vakuutuslääkäri.fi
Op ryhmä päätti tuhota
firmamme Johan Oy:n omaisuuden lisäksi meidän henkilökohtaisen
omaisuutemme.
Johan Oy teki konkurssin. Runsaat neljä vuotta
kestäneen pesän selvityksen aikana he onnistuivatkin tuhoamaan
omaisuutta yli miljoona euroa.
Avustajia
rikoksessa
Kaikki
halusivat olla Op ryhmää auttamassa tässä heidän
hankkeessaan.
Tärkein auttaja ja hankkeen mahdollistaja ja
toteuttaja oli pesänhoitaja.
Kaikki
ei mennyt kuten he olivat suunnitelleet, vaan petokset
paljastuivat.
Tästä huolimatta Osuuspankin annettiin viedä
hankkeensa loppuun.
Mm. tehdaskiinteistö myytiin kahteen
kertaan.
Rikokset olivat täysin näkyvissä. Suurena
avunantajana oli Finnvera, joka konkurssipesän osakkaana oli koko
ajan tietoinen rikoksista, mutta ei sitä keskeyttänyt. Koska Op:n
tarkoitus oli viedä myös meidän henkilökohtainen
omaisuutemme,
avusti Finnvera tässä hankkeessa järjestämällä minulle
henkilökohtaisesti n. 38 tuhannen euron takausvastuun.
Finnveran
vaikutuspiirissä oleva Konkurssiasiamies antoi Johan Oy Kp:n
pesänhoidosta puhtaan lausunnon, tietäen, että lausunto ei ole
totta.
Eduskunnan oikeusasiamies ei suostunut käsittelemään
mm. Pohjanmaan poliisin ja vakuutusyhtiön toimintaa.
Suomi
oikeusvaltio, onko?
Onko
pohjanmaan poliisi saanut ylemmältä taholta määräyksen estää
oikeuden käynnit ja oikeuden toteutumisen?
Olen tehnyt 8
rikosilmoitus. Huolimatta siitä, että olen esittänyt näissä
ilmoituksissa täysin pitävät todisteet, niitä ei poliisi suostu
käyttämään.
Yhtään selvitystä se ei ole tehnyt, eikä
yhtään todistetta ole se suostunut ottamaan vastaan. Näin rikokset
eivät pääse lainkaan esitutkintaan.
Yhdessä
tapauksessa poliisi esti niiden tulon soittamalla todisteiden
lähettäjälle päivää ennen sovittua lähetyspäivää. Kun
kuulustelin tätä poliisia:
"olet
saanut jonkin vastineen, kun et ottanut todisteita vastaan" "kysy
pohjanmaan poliisin johdolta, tai poliisihallitukselta"
näin ainakin hänen vastauksensa ymmärsin.
Uskomaton
selviämistarina
Tarina
on uskomaton myös sen vuoksi, että olemme vaimoni kanssa
onnistuneet selviämään. Aloitimme iso velkalasti niskassamme
uudelleen yritystoiminnan täysin mahdottomalta olevasta
tilanteesta.
Viidessä vuodessa uusi Johan-Puu Oy on noussut
omassa sementissään markkinajohtajaksi.
Selvisimme
petoksen uhreina täysin mahdottomasta tilanteesta.
Tämän oli
mahdollista vain, koska olemme toimineet täysin rehellisesti ja
avoimin kortein.
Kyseessä oli järjestäytyneesti tehdyt rikokset. Ihmiset, jotka eivät ole johtavassa asemassa, ovat joutuneet vasten tahtoaan rikoksen tekijöiksi.
Totuus
alkaa paljastua.
Hain
Finnveralta akordia, koska olin rikoksen uhrina joutunut
takausvastuuseen.
Finnvera on ulkoistanut perinnän ja myös
nämä takausasiat Fv perinnälle, joka toimii Intrumin yhteydessä.
Fv perintä teki perusteellisen tutkimuksen, jossa aineistoksi toimitin rikosilmoituksieni aineistoja. Fv perintä pyysi vielä lisäselvityksiä.
Olen
rikoksen uhrina joutunut takausvastuuseen
Fv
perintä ilmoitti Finnveralle, että olen yksiselitteisesti joutunut
rikoksen uhrina takausvastuuseen. He esittivät Finnveralle, että
kaikista takausvastuista tulisi luopua ja maksaa jo maksettu takaus
takaisin.
Finnvera
aloittaa todisteiden peittelyn
Olen
rikoksen uhri, rikoksen tekijä on siis vapaana.
Finnvera
aloittaa väärien todisteiden rustaamisen, ilmoittamalla, että Fv
perintä ei ole lainkaan selvittänyt rikosasiaa. Valitettavasti
Intrumin isona asiakkaana Finnvera saa aikaan jälkeenpäin tehtyjä
vääriä todistuksia.
Alkuperäiset todisteet ja myös
puhelinnauhoitukset ovat kuitenkin olemassa.
Olen
kiistänyt takausvastuun
Finnvera
sai aikaan minulle takausvastuun avunantoja Op ryhmälle.
Finnveran
tulee hakea tähän oikeuden päätöstä.
Olenkin yrittänyt
päästä käsittelemään asiaa oikeuteen.
Mielenkiinnolla odotan tulevia tapahtumia.
Isossakyrössä 1.5.2024
Sakari Rintamäki